TIEDOTE: TE-palveluiden tiedote - Ohjaamo Olkkari, Mikkeli

AJANKOHTAISTA

null TIEDOTE: TE-palveluiden tiedote

Työllisyyden kuntakokeilut muuttavat työllisyyden hoidon kenttää Etelä-Savossa. Tavoitteena on vahva yhteistyö.

Kuntien roolia työllisyyspalveluiden järjestäjänä vahvistetaan pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman mukaisesti. Ensimmäisenä toimenpiteenä käynnistetään työllisyyden kuntakokeilut, joissa kokeilukunnat vastaavat osin alueensa työ- ja elinkeinopalveluiden (TE-palvelut) tarjoamisesta. Työllisyyskokeiluissa tavoitellaan vahvempaa vaikuttavuutta työllisyyden edistämisessä sovittamalla yhteen valtion ja kuntien resursseja, osaamista ja palveluja. Etelä-Savossa työllisyyden kuntakokeilut käynnistyvät 1.3.2021 Mikkelin seudulla ja Savonlinnassa. Työllisyyden kuntakokeilut päättyvät 30.6.2023. Valtakunnallisesti työllisyyden kuntakokeiluihin osallistuu yhteensä 25 kokeilualuetta ja 118 kuntaa.

 

Työnantaja-asiakkaiden osalta lainsäädäntö ei muutu. TE-toimistot tarjoavat työnantaja- ja yrityspalveluita edelleen myös kokeilukunnissa. Kunnat ja TE-toimistot tekevät kuitenkin tiivistä yhteistyötä työnantajapalvelujen yhteensovittamisessa alueilla. Kokeilukunnilla on mahdollisuus ottaa vastaan työnantajien ilmoituksia avoimista työpaikoista ja esitellä työnantajille sopivia työnhakijoita kokeilualueelta.

 

Mikkelin seudun työllisyyden kuntakokeilussa asiakkaat ohjataan ripeästi palveluihin

Mikkelin seudun työllisyyden edistämisen kuntakokeilu toteutuu Mikkelin kaupungin ja sen kehyskuntien Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun, Pertunmaan ja Puumalan alueella. Kokeilun vastuulle siirtyy noin 3700 työtöntä työnhakijaa. Mikkelin seudun kuntakokeilussa kunnat ovat tehneet keskinäisen sopimuksen yhteistyöstä, jonka tarkoituksena on varmistaa tasapuolisesti asiakkaiden palvelut koko toiminta-alueella, kertoo kokeilujohtaja Pekka Patama Mikkelin kaupungista.

 

Mikkelin seudun kuntakokeilussa keskeiset tavoitteet työnhakija-asiakkaiden osalta ovat:

  • työnhakija-asiakkaiden henkilökohtaisen tuen lisääminen. Jokainen työnhakija saa Omavalmentajan kuntakokeilun ajaksi.
  • asiakkaiden palvelutarve kartoitetaan varhaisessa vaiheessa
  • asiakkaat ohjataan ripeästi ja oikea-aikaisesti palveluihin esim. osaamisen kehittämisen ja työkykyä tukeviin palveluihin.

Kuntakokeilun tavoitteet koko kokeilualueelle ovat:

  • työvoiman osaamispohjan laajentaminen mahdollisen kansantaloudellisen laskusuhdanteen aikana kehittämällä osaamista yhteistyössä toisen asteen koulutuksen kanssa.
  • työvoimavaltaisten yritysten toimintaedellytysten parantaminen niiden tarpeet tiedostamalla.
  • yhteistyö työmarkkinoiden rajapinnalla toimivien välittäjäorganisaatioiden kanssa
  • kuntalaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden kehittäminen sote-palvelujen, ammatillisen kuntoutuksen ja osallistavan työtoiminnan yhteistyöllä.

Mikkelin kaupungilla on vastuu kokeilun operatiivisesta työnjohdosta. Etelä-Savon TE-toimistosta, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymästä (Essote) sekä kokeilukuntien työllisyydenhoidon asiantuntijoista koostuu noin 26 henkilön kuntakokeilutiimi. TE-toimistosta kokeiluun siirtyy noin 17 työntekijää. Kuntakokeilutiimi toimii tiiviissä yhteistyössä alueen muiden työllisyystoimijoiden kanssa muodostaen kuntakokeilun palveluverkoston, kuvailee Patama.

 

Kuntakokeilun käynnistyessä asiointipisteiden sijaintiin tehdään mahdollisimman pieniä muutoksia. Suurin muutos koskee Mikkelin kaupungin työllisyyspalveluja, jotka siirtyivät toimimaan 15.2.2021 osoitteeseen Porrassalmenkatu 29, jossa myös kokeiluun siirtyvä TE-toimiston henkilöstö jatkaa työtään. Nuorten Ohjaamo Olkkari, maahanmuuttopalvelut sekä kehyskuntien työllisyyspalvelut jatkavat toimintaansa nykyisissä toimipisteissään, painottaa Patama.

 

Savonlinnan kuntakokeilussa tehostaan kasvokkaista kohtaamista

 

Savonlinnan kaupungissa alkaa uusi työllisyyden kuntakokeilu, jossa kaupungille siirtyy palveluiden järjestämisvastuu siirtyvien asiakkaiden osalta. Palvelujen hankintarahat ovat Etelä-Savon ELY-keskuksessa, jonka kanssa uusien palvelujen hankinnasta sovitaan, kertoo työllisyyspalvelujen päällikkö, työllisyyskokeilua johtava Anna Tolvanen. Toimintamme taustalla olevat arvot ovat asiakaskeskeisyys, yhdessä tekeminen ja toisten osaamisen kunnioittaminen ja hyödyntäminen. Kokeiluun siirretään TE-palveluista kaikki Kelan työmarkkinaetuutta saavat asiakkaat sekä kaikki alle 30 vuotiaat nuoret sekä maahanmuuttajat, noin 1750 asiakasta. Kaupunki vastaa asiakkaiden työllistymistä edistävistä toimenpiteistä, painottaa Tolvanen.

 

Savonlinnan kuntakokeilussa keskeiset tavoitteet työnhakija-asiakkaiden osalta ovat:

  • tehostettu palvelumalli: asiakkaan yksilölliseen kasvokkaiseen kohtaamiseen panostetaan ja asiakkaan palvelu on auki joka suuntaan, palvelutarpeen arvioinnin perusteella.
  • asiakasprosessin alkuvaiheessa tunnistetaan ne asiakkaat, jotka kykenevät omaehtoiseen työnhakuun sähköisiä palveluja hyödyntäen sekä ne henkilöt, jotka tarvitsevat tukea ja ohjausta urapolulla
  • asiakkaalle tuotetaan lisäarvoa, joka nostaa myös palvelujen vaikuttavuutta ja lyhentää työttömyyden kestoa;

Kuntakokeilun tavoitteet koko kokeilualueelle ovat:

  • kaupungin elinvoimaisuuden edistäminen ja työllisyysasteen nosto tukemalla yritysten toiminta- ja kasvuedellytyksiä osaavan työvoiman löytymiseen, työurien ja työelämän muutokset huomioiden
  • osaavan työvoiman saannin varmistaminen osaamispalveluja integroimalla
  • työllisyyden toimijoiden ekosysteemin luominen työllistävien tahojen voimavaroja yhdistämällä ja tehokkaalla käytöllä sekä keskinäisen luottamuksen vahvistaminen, julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden vaikuttavuuden parantaminen
  • voimavarojen ja osaamisen yhdistäminen sekä toimintatapojen uudistaminen työllisyys-, koulutus- sekä sosiaali- ja terveyspalvelut yhteensovittamalla

Savonlinnan kuntakokeilu järjestetään omavalmentaja-mallilla, jossa jokaiselle asiakkaalle tulee oma omavalmentaja. Yhdellä omavalmentajalla on maksimissaan 100 asiakasta. Omavalmentajia on yhteensä 17, joista 7 siirtyy TE palveluista ja 10 tulee kaupungin palveluksesta. Lisäksi kuntakokeilussa työskentelee TE- palveluista kolme muuta henkilöä esimerkiksi ammatinvalinnanpsykologi ja kaupungilta seitsemän muuta henkilöä esimerkiksi terveydenhoitajat. Tämä mahdollistaa henkilökohtaisen palvelun ja palveluihin ohjaamisen sekä erilaisten työllistymisen esteiden poistamisen tähtääviin palveluihin tehokkaamman ohjaamisen, korostaa Tolvanen.

 

Työllisyyden kuntakokeilu sijoittuu Savonlinnan kaupungin työllistämispalveluihin. Kuntakokeilua johtaa työllisyyspalveluiden päällikkö Anna Tolvanen. Kuntakokeiluun siirtyy työllisyyspalveluiden henkilöstöä TYP:stä, työllisyyspalveluista, Nuorten Ohjaamosta sekä maahanmuuttajapalveluista. Myös Työpaja Telakan työllistämispuolen henkilöstöä siirtyy työskentelemään kokeilussa. Vahvaa yhteistyötä tehdään Itä-Savon koulutuskuntayhtymän sekä kaupungin elinkeinopalvelujen kanssa, painottaa Tolvanen.

Asiakasta palvellaan mahdollisuuksien mukaan (korona tilanne huomioiden) kasvokkain. Kokeilutoimisto sijaitsee Olavinkatu 27 F tiloissa. Nuorten palvelut järjestetään Nuorten Ohjaamolla, Sääminki-talolla tai kokeilutoimistolla. Maahanmuuttaja asiakkaita palvellaan Olavinkatu 40, kaupungin maahanmuuttaja toimistolla.

 

Etelä-Savon TE-toimiston toimintakenttä muuttuu paljon

 

Kokeilut muuttavat TE-toimiston toimintakenttää varsin paljon. Keskeisintä on se, että asiakkaat löytävät helposti tarvitsemansa palvelut korostaa Etelä-Savon TE-toimiston johtaja Hanna Makkula.

Etelä-Savon TE-toimisto vastaa kokeilualueen ulkopuolella asuvien työnhakija-asiakkaiden kaikista julkisten työvoimapalveluiden tarjoamista. Näitä kuntia ovat Pieksämäki, Sulkava, Enonkoski, Rantasalmi. Kokeilualueidenkin osalta TE-toimiston asiakkaina säilyvät edelleen ansiosidonnaista tukea saavat henkilöasiakkaat. Etelä-Savon TE-toimisto antaa asiakaspalvelua edelleen kolmessa toimipisteessä Mikkelissä, Pieksämäellä ja Savonlinnassa. Työnantaja- ja yrityspalvelut eivät kuulu kokeilun piiriin ja TE-toimisto tarjoaa niitä edelleen koko Etelä-Savon alueella. Kunnat ja TE-toimistot tekevät kuitenkin tiivistä yhteistyötä työnantajapalvelujen yhteensovittamisessa kokeilualueilla.

 

Kokeilukuntien ja TE-Toimiston sekä ELY-keskuskusten tiivistä yhteistyötä tehdään myös valtion rahoituksella hankittavien palveluiden osalta. Asiakkaiden palvelujen sujuva järjestäminen on kaikissa kokeiluissa tärkeimpiä asioita. Kokeiluiden, TE-toimiston ja ELY:n kesken on yhteistyö Etelä-Savossa ollut valtavan hyvää, toteaa Makkula.

 

Lisätietoja internetsivuilla:

Työllisyyden kuntakokeilut (te-palvelut.fi)

Mikkelin seudun työllisyyden kuntakokeilu (mikkeli.fi)

Savonlinnan työllisyyden kuntakokeilu (savonlinna.fi)

Työllisyyden kuntakokeilut (tem.fi)

Työllisyyskokeilut (kuntaliitto.fi)

Etelä-Savon TE-toimisto - TE-palvelut (te-palvelut.fi)

 

Lisätietoja antavat:

johtaja Hanna Makkula, puh 02950 44004 Etelä-Savon TE-toimisto

työllisyyspalvelujen päällikkö Anna Tolvanen, puh 044 417 4148 Savonlinnan kaupunki, Savonlinnan työllisyyden kuntakokeilu

kokeilujohtaja Pekka Patama, pekka.patama@mikkeli.fi, Mikkelin seudun työllisyyden kuntakokeilu

 

Yhteystiedot

Mikkelin seudun työllisyyden kuntakokeilu

Osoite: Etelä-Savon TE-toimisto, Porrassalmenkatu 29, 4.kerros, 50100 Mikkeli

Hirvensalmi: Keskustie 2, 52550 Hirvensalmi

Juva: Juvantie 7, 51900 Juva

Kangasniemi: Otto Mannisen tie 2, 51200 Kangasniemi

Mäntyharju: Asematie 3, 52701 Mäntyharju

Pertunmaa: Pertuntie 14, 19430 Pertunmaa

Nuorten Ohjaamo Olkkari: Hallituskatu 3, 50100 Mikkeli

Maahanmuuttopalvelut Mikkeli: Raviradantie 8 - 10, 50100 Mikkeli

 

Savonlinnan työllisyyden kuntakokeilu

Osoite: Savonlinnan kaupungin työllistämispalvelut, Kokeilutoimisto Olavinkatu 27 F, 57130 Savonlinna

Nuorten palvelut Nuorten Ohjaamo Sääminkitalo, Sääminginkatu 6, 57100 Savonlinna tai kokeilutoimistolla

Maahanmuuttajien palvelut: kaupungin maahanmuuttajatoimisto. Olavinkatu 40

 

Etelä-Savon TE-toimisto

Porrassalmenkatu 29, 3.kerros, 50100 Mikkeli

Savontie 20, 2.kerros, 76100 Pieksämäki

Olavinkatu 24, 1.kerros, 57130 Savonlinna

Henkilöasiakkaat puh. 0295 025 500

Työnantaja – ja yritysasiakkaat puh. 0295 044 020

 

Ajankohtaiset tiedotustilaisuudet: 

Tiedotustilaisuus, Mikkelin seudun työllisyyden kuntakokeiluinfo ke 24.2.2021 Microsoft Teams klo 9 - 11.

Kutsu tilaisuuteen: Asiakaspalveluvastaava, palveluprosessit: Niina Koponen, niina.koponen@mikkeli.fi

Ohjaamo Olkkarin 10 + 1 synttärit

Ohjaamo Olkkarin synttäreiden kunniaksi järjestämme erilaista toimintaa nuorille synttäriviikon aikana!

 

Kiipeilyä Saimaa Stadiumilla

TO 9.12. klo 15-18

Maksimi osallistujamäärä on 20.

Mukaan liikuntaan sopivat varusteet.

Kiipeilyvarusteet tarjotaan paikan päällä osallistujille.

Ilmoittautumiset etukäteen

raita.eklund@sivistys.mikkeli.fi

puh. 050 581 2361

 

Keilausta Keilakukossa

TO 9.12. klo 16 ja 17

Ilmoita kumpaan aikaan tulet.

Käytössä on kaksi rataa.

Mahdollisuus myös biljardin pelaamiseen.

Ilmoittautumiset etukäteen

heidi.jalkanen@essote.fi

puh. 040 656 7317

 

Jukurien peli

PE 10.12. klo 17.30

Lähde mukaan porukalla seuraamaan jääkiekkoa!

Mukaan mahtuu 20 osallistujaa.

Toimitusjohtaja tarjoaa ennen peliä lajiopastusta.

Ilmoittautumiset etukäteen

marja.kanerva@sivistys.mikkeli.fi

puh. 050 593 6433