Ota yhteyttä - Ohjaamo Tampere

Tule käymään tai laita viesti!

 

Ohjaamo palvelee arkisin ilman ajanvarausta klo 13–16. Tervetuloa käymään paikan päälle. Voit myös soittaa tai laittaa WhatsApp-viestin numeroon  040 197 5144. Sähköpostilla meidät tavoittaa osoitteesta: ohjaamo@tampere.fi. Vastailemme viesteihin arkisin klo 9–16.

Pysyt kärryillä ajankohtaisista, maksuttomista nuorten palveluista seuraamalla Tampereen Ohjaamoa Instagramissa @ohjaamotampere tai Facebookissa @OhjaamoTre.

Ohjaamo pähkinänkuoressa

Ohjaamo perustettiin, jotta nuoret saisivat matalalla kynnyksellä neuvontaa asiointiin eri viranomaisten kanssa. Suomessa on 70 Ohjaamoa, jotka auttavat työhön, koulutukseen, raha-asioihin ja arjen hallintaan liittyvissä kysymyksissä.

Tampereelle Ohjaamo perustettiin vuonna 2015 Euroopan sosiaalirahaston tukeman hankkeen myötä. Vuonna 2019 Ohjaamo vakinaistettiin osaksi Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen omaa toimintaa.

Tampereen Ohjaamossa kohdataan vuosittain satoja nuoria sekä vastatataan nuorten, läheisten ja ammattilaisten sähköisiin yhteydenottoihin. Ohjaamossa työskentelee noin 20 eri alojen ammattilaista. Tällä hetkellä Tampereen Ohjaamossa on käynnissä valtakunnallinen osallisuutta ja psykososiaalista tukea edistävä ONNI-hanke.

 

Harjoitteluun Ohjaamolle?

Ohjaamon kevään 2024 harjoitteluhaku on nyt auki. Voit hakea harjoittelupaikkaa Ohjaamolle täyttämällä oheisen lomakkeen. Harjoitteluhaku on auki 15.11.2023 saakka, jonka jälkeen emme valitettavasti pysty vastaanottamaan uusia hakemuksia keväälle 2024.  Harjoittelu Ohjaamolla soveltuu parhaiten opintojen loppuvaiheessa oleville sosiaali- ja terveysalan AMK-opiskelijoille, kuten esimerkiksi sosionomi-, yhteisöpedagogi- ja kuntoutuksenohjaaja -opiskelijoille. 

Ohjaamon harjoittelussa on mahdollisuus päästä tutustumaan moniammatilliseen työhön työllisyydenhoidon näkökulmasta. Työssämme korostuvat kohtaamistaidot, nuorten aikuisten kanssa työskentely ja tiimityöskentelytaidot. Ohjaamolla pääset laajasti tutustumaan eri palveluverkostoihin esimerkiksi työllisyydenhoitoon ja Kelaan liittyen. Olemme yhteydessä harjoitteluun hakeneisiin henkilöihin harjoitteluhakuajan päätyttyä.

Voit hakea harjoittelijaksi tällä lomakkeella: https://elomake.tampere.fi/lomakkeet/26035/lomakkeet.html

 

Etsitkö haastateltavaa?

Ohjaamosta löydät puolueetonta ammattilaisten näkemystä että nuoria kokemusasiantuntijoita kertomaan nykynuorten tilanteesta. Ota rohkeasti yhteyttä! 

Tiimiesihenkilö Tellu Mattila: tellu.mattila@Tampere.fi