Ohjaamon työntekijät tutuksi!
Ketä meitä täällä työskentelee? Tutustu ja ota yhteyttä!
Johanna Sipola
Asiakasvastaava
Hei. Olen Ohjaamolla TE-palveluiden asiakasvastaava. Asiakasryhmääni kuuluvat alle 25-vuotiaat nuoret. Olen apunasi osaamisen kehittämiseen liittyvissä asioissa sekä työnvälityksessä.
Kartoitan tilannettasi, osaamistasi ja kiinnostuksen kohteita, kirkastetaan tavoitteitasi ja mietitään yhdessä, miten saavutat tavoitteesi. Katsotaan yhdessä mikä palvelu olisi juuri sinulle sopiva. Olen helposti lähestyttävä ja toivon, että otat rohkeasti yhteyttä, mikäli sinulla on kysyttävää tai tarvitset apua. Nähdään Ohjaamolla.
Katja Annunen
Asiakasvastaava
Moikka! Työskentelen Ohjaamolla TE-palveluiden asiakasvastaavana ja olen täällä auttamassa, jos tarvitset tukea ja apua työnhakuun, koulutuksiin tai vaikka työttömyysturvaan liittyen. Autan parhaani mukaan ja mikäli osaamiseni ei riitä, etsin meiltä oikean ihmisen, jolta varmasti saat tarvitsemasi avun. Meillä on myös laaja verkosto ympärillä, jota voimme hyödyntää löytääksemme oikeat palvelut sinulle. Olethan yhteydessä, mikäli sinulla on mielessäsi askarruttavia asioita.
Puh. 0405298186
sposti: katja.annunen@rovaniemi.fi
Aino Laajala
Asiakasvastaava
Hei, työskentelen Rovaniemen Ohjaamolla alle 30-vuotiaiden asiakkaiden parissa, jotka kaipaavat neuvontaa ja tukea työnhakuun, kouluttautumiseen tai vaikkapa kuntoutusasioihin liittyen. Hyödynnän työssäni yhteistyöverkostoja, mitä kautta pystytään vastaamaan erilaisiin palveluntarpeisiin. Asiakastapaamisemme ovat matalan kynnyksen kohtaamisia, joissa erilaiset elämäntilanteet huomioidaan. Pyritään löytämään sinulle parhaat ratkaisut etenemiseen. Nähdään Ohjaamolla!
Puh. 0295 039 709
aino.laajala@te-toimisto.fi
Tanja Luolamo
Asiantuntija, Onni-toiminta
Työskentelen Rovaniemen Ohjaamolla Onni-työntekijänä. Onni tarjoaa psykososiaalista tukea 18-29 vuotiaille sekä yksilötyöskentelynä että valtakunnallisen ryhmätoiminnan kautta. Minulla on osaamista hyödyntää myös taidetyöskentelyä hyvinvointisi tukemiseksi.
Jos kaipaat apua oman suunnan löytämiseen, tukea hyvinvoinnin vahvistamiseksi tai uusia
näkökulmia muutosten saavuttamiseksi voi Onni-toiminta olla sinua varten. Voin auttaa juuri sinua löytämään toivoa, tavoitteita ja vahvuuksia itsestäsi oman hyvinvointisi vahvistamiseksi. Ota yhteyttä tai tule käymään, niin jutellaan ja kartoitetaan miten voisin tukea sinua oman polkusi
vahvistamisessa! Nähdään!
Puh. 050-300 3606
tanja.luolamo@te-toimisto.fi
Satu Jarkko
Asiakasvastaava, REDU
Hei, olen Satu ja toimin Koulutuskeskus Redun asiakasvastaavana. Tarjoan ura- ja koulutusohjausta sekä työllistymistä tukevaa ohjausta 15–29-vuotiaille nuorille.
Voit varata minulle aikaa, jos tarvitset apua esimerkiksi uravaihtoehtojen pohdinnassa, yhteishakuun liittyvissä kysymyksissä, erilaisiin tutkintoon johtaviin koulutuksiin tai lisä- ja täydennyskoulutuksiin hakeutumisessa, kesken jääneiden opintojen loppuun saattamisessa tai työllistymisen tukemisessa valmistumisen jälkeen.
Tapaamisella kartoitamme yhdessä tilannettasi, pohdimme opintojesi räätälöinti- ja rahoituskuvioita sekä luomme sinulle konkreettisen suunnitelman uratavoitteidesi saavuttamiseksi. Tarvittaessa kokoamme myös elämäntilanteeseesi sopivat Ohjaamoverkoston palvelut tueksesi.
Puh. 040 485 0224
satu.jarkko@redu.fi
Juho Poikajärvi
Asiakasvastaava
Toimin Ohjaamolla TE-palveluiden asiakasvastaavana.
Autan sinua työnvälityksen ja osaamisen kehittämisen maailmassa.
Yhdessä löydämme varmasti parhaat ratkaisut ja palvelut juuri sinulle. Yhteydessä minuun voi olla matalalla kynnyksellä.
Puh. 029 503 9082
juho.poikajarvi@te-toimisto.fi
Soile Saastamoinen
Palvelukoordinaattori
Työskentelen Ohjaamolla palvelukoordinaattorina. Vastuualeenani on mm. asiakavastaavien päivittäisen työn johtaminen ja toiminnan kehittäminen.
Ohjaamossa pyrimme löytämään jokaiselle nuorelle hänen tilanteeseensa sopivan ratkaisun ja onneksemme meillä on laaja verkosto, joka auttaa meitä tässä työssä. Ohjaamossa panostamme erityisesti työhön, koulutukseen ja osallisuuteen liittyviin asioihin. Jos Sinulla on idea työhön, yrittäjyyteen, koulutukseen tai muuhun elämääsi liittyvään asiaan, kerrothan sen Ohjaamon työntekijällesi.
Ehkäpä ideasi vie sinut päämäärääsi tai antaa potkua uuden palvelun luomiseen.
Puh. 050 463 7314
Sposti. Soile.saastamoinen@rovaniemi.fi
Henriikka Tauriainen
Työnsuunnittelija
Ohjaamolla hoidan kaupungin kesätöihin ja kesätyöseteleihin liittyviä asioita. Suunnittelen ja toteutan myös Ohjaamon viestintää. Oli ongelmasi melkeimpä mikä vain, osaan ohjata sinut oikealle henkilölle täällä meillä.
On mielessäsi sitten kesätyöt tai mikä tahansa muu, tuu käy Ohjaamolla, me autamme sinua!
Puh. 040 173 4155
Sposti. Henriikka.tauriainen@rovaniemi.fi