1/2024 Nuori, jos et tiedä mistä aloittaa - aloita Ohjaamosta - Ohjaamojen Onni

Nuori, jos et tiedä mistä aloittaa – aloita Ohjaamosta

   

Kirjoittajat: Minna Vanhanen ja Katja Kuorikoski 

 

Ohjaamot ovat kaikille alle 30-vuotiaille tarkoitettuja palvelupisteitä, joista saa tukea muun muassa työnhakuun, opiskeluasioihin tai hyvinvointiin. Meillä työskentelee iso joukko eri alojen ammattilaisia, ja yksi tärkeä osa toimintaamme on Ohjaamojen Onnityö. Ohjaamojen Onni tarjoaa tukea hyvinvointiin, jännittämiseen ja arjen hallintaan kaikille 18–29-vuotiaille koko Suomessa. Meille mikään asia ei ole liian pieni tai iso yhdessä pohdittavaksi ja yhdessä selvitettäväksi.       

Ohjaamojen tavoitteena on tarjota nuorille yksi paikka, josta saa tukea monenlaisiin tilanteisiin, ja jossa kohtaaminen on ystävällistä ja kiireetöntä. Ohjaamoja löytyy ympäri Suomen jo lähes 70 paikkakunnalta ja palveluja tarjotaan myös verkossa. Meille voit soittaa, kirjoittaa sähköpostia tai viestiä somekanavien kautta tai tulla pistäytymään ohi kulkiessasi.

Ohjaamot saavat nuorilta paljon kiittelevää palautetta siitä, että työntekijöillämme on aidosti aikaa kuunnella ja miettiä asioita kokonaisvaltaisesti yhdessä nuoren kanssa. Kuulumisia vaihdetaan usein kahvikupin äärellä. Nuoret ovat kertoneet, että Ohjaamossa heille on tullut tunne, että he ovat tulleet kuulluksi ja työntekijä on ollut aidosti kiinnostunut auttamaan.

 

Ohjaamot

  • Kaikille alle 30-vuotiaille
  • Ovat ovia moniin eri palveluihin
  • Tarjoavat maksutonta tukea esimerkiksi työnhakuun, opiskeluun, asumiseen, arjen hallintaan ja hyvinvointiin
  • Löytyvät osoitteesta: www.ohjaamot.fi



 

Onnin palvelut tukevat hyvinvointia ja osallisuutta

Me Onni-työntekijät olemme työskennelleet Ohjaamoissa vuodesta 2018 lähtien. Meille nuoret voivat tulla asiakkaiksi ottamalla itse yhteyttä tai Ohjaamon työntekijöiden tai verkoston ohjaamana. 

Palvelumme ovat maksuttomia. Työmme tavoitteena on vahvistaa nuorten aikuisten psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä osallisuutta. Meitä Onni-työntekijöitä työskentelee Ohjaamoissa eri puolilla Suomea. Toimimme osana Ohjaamoiden moniammatillisia tiimejä.

Tarjoamme tukea yksilöllisesti ja ryhmämuotoisesti. Palvelujamme on saatavilla monissa Ohjaamoissa kasvotusten ja koko Suomessa verkon välityksellä. Verkkopalveluilla haluamme varmistaa, etteivät pitkät välimatkat tai liikkumisen haasteet ole este Onnin palveluihin pääsemiselle. 

 

Ohjaamojen Onnin palvelut ovat:

  • 18–29-vuotiaille
  • Psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tueksi
  • Tarjolla kasvokkain Onni-Ohjaamoissa
  • Tarjolla verkon välityksellä kaikkialle Suomeen
  • Lisätietoa Onnin nettisivuilta: https://ohjaamot.fi/web/ohjaamojenonni

Seuraa Onnia somekanavissa:

  • Instagram @ohjaamojenonni
  • YouTube @ohjaamojenonni 
  • Facebook Ohjaamojen Onni

 

Yksilöllistä tukea HOT-muutosvalmennuksesta

Onnin yksilöllinen tuki on HOT-muutosvalmennusta. Se on taitoharjoittelua, joka voi auttaa esimerkiksi elämänsuunnan etsimisessä, stressin hallinnassa, mielialapulmissa tai jännittämisessä. Valmennus pohjautuu paljon tutkittuihin hyväksymis- ja omistautumisterapeuttisiin (HOT) menetelmiin. 

Valmennuksen aluksi selkeytetään sitä, mikä on itselle merkityksellistä ja mitä taitoja olisi tärkeä harjoitella, jotta oma tilanne muuttuisi itselle mielekkäämmäksi. Valmennuksen aikana harjoitellaan näitä itselle tärkeitä taitoja sekä pysähtymistä, huomaamista ja pienien tavoitteiden asettamista arkeen. Valmennus antaa keinoja, joilla suhdetta omiin ajatuksiin voi saada muutettua ja se tukee itsetuntemuksen vahvistumista.

 

HOT-valmennuksen käyneet nuorten ovat todenneet valmennuksen jälkeen:

” Joo ihan hauskaa tehä jonkun kans tälleen konkreettisesti xD mielenkiintosta.”

”Tää on ollu tosi konkreettista tekemistä, ei pelkkää puhumista.”

” Tuntuu että oon saanut niin hyviä työkaluja just noitten tunteiden käsittelemiseen.”

Kuten nuoretkin kommenteissaan toteavat, HOT-valmennus on konkreettista harjoittelua. Se sisältää noin 6–8 tapaamista koulutetun HOT-valmentajan kanssa sekä itsenäistä työskentelyä omien tavoitteiden ja tärkeiden asioiden suuntaan. Valmennusta on saatavilla monista Ohjaamoista kasvotusten, muualle Suomeen Onni toteuttaa valmennusta verkon välityksellä.

Onnin HOT-valmentajina voimme todeta, että moni nuori on saanut valmennuksessa uudenlaisia oivalluksia oman hyvinvointinsa tueksi.

 

Pienryhmiä hyvinvoinnin, jännittämisen ja arjen hallinnan haasteisiin

Ryhmämuotoisesti Onnilta saa tukea hyvinvoinnin, jännittämisen ja arjen hallinnan haasteisiin. Onnin pienryhmät ovat lyhyitä, mutta tehokkaiksi todettuja tukimuotoja. Ne on tarkoitettu kaikille 18–29-vuotiaille, ja niissä olennaisinta on turvallinen ja vertaistuellinen ilmapiiri. Ryhmiä järjestetään monilla Ohjaamopaikkakunnilla livenä sekä valtakunnallisesti etänä.

 

Hyvinvointiryhmän tavoitteena on vahvistaa itsetuntemusta ja antaa eväitä oman hyvinvoinnin vaalimiseen. Ryhmään voi osallistua erilaisten hyvinvoinnin haasteiden kanssa jo silloin, kun havaitsee jonkin pienen asian haastavan omaa vointia. Hyvinvointiryhmä kokoontuu kuusi kertaa. Ryhmässä keskustellaan muun muassa stressistä, tutkitaan omia voimavaroja ja selviytymiskeinoja sekä kokeillaan kehoa ja mieltä rauhoittavia harjoituksia.

Jännittäjäryhmässä opetellaan taitoja jännittämisen hallintaan sekä vahvistetaan itsetuntemusta ja itsemyötätuntoa. Ryhmä kokoontuu kahdeksan kertaa. Sen aikana lähdetään tekemään altistusharjoittelua ja tehdään itsenäisesti ryhmään kuuluvia välitehtäviä. Tavoitteena on oppia suhtautumaan omaan jännittämiseen hyväksyvämmin. Jännittämisestä ei tarvitse vapautua, mutta sen kanssa on hyvä oppia elämään.

Jatkoryhmä jännittäjille. Jännittämisen kanssa kamppaileville on tarjolla myös jatkoryhmä. Tämä on tarkoitettu jännittäjäryhmän käyneille, jotka kokevat tarvitsevansa lisää vertaistukea ja vahvistusta altistusharjoitteluun. Ryhmässä tutustutaan tarkemmin omaan jännittäjäminään, harjoitellaan tunteiden hyväksyntää ja itsemyötätuntoa sekä jatketaan altistusharjoittelua, altistushierarkiaa apuna käyttäen.

Powered by ADHD ja Autismikirjon ryhmävalmennus. Lisäksi Onnilla on tarjolla pienryhmämuotoista HOT-muutosvalmennusta nuorille aikuisille, joiden arkea haastaa ADHD tai autismikirjon piirteet. Ryhmät kokoontuvat kahdeksan kertaa.

 

Nuoret ovat kertoneet Onnin ryhmien jälkeen seuraavanlaisia kokemuksia:

”Oivalsin, että en ole ajatusteni kanssa yksin.”

”Sain ryhmästä selviytymiskeinoja, ymmärrystä ja hyväksyntää.”

”Ryhmässä oli kannustava ja turvallinen ilmapiiri.”

 

Ohjaamojen Onni tarjoaa kaikille 18–29-vuotiaille myös avoimia tuokioita hyvinvoinnin, arjenhallinnan ja osallisuuden vahvistamiseksi. Vuonna 2024 toteutamme seuraavia avoimia tuokioita:

  • Asiaa ADHD:stä
  • Asiaa autismikirjosta
  • Hyvinvointituokiot
  • mp-tuokiot

Avoimiin tuokioihin voi osallistua aina, kun teema tuntuu itselle sopivalta. Ne tarjoavat vertaistukea, tietoa ja konkreettisia vinkkejä arkeen. Lue lisää avoimista tuokioista Onnin nettisivuilta tai somekanavista.

Jos sinua askarruttaa omaan arkeen, jaksamiseen, mielen hyvinvointiin tai tulevaisuuteen liittyvät asiat ja haluaisit lähteä työskentelemään niiden parissa, Ohjaamojen Onni voisi olla sinulle sopiva palvelu: ”Onni kuuluu kaikille”.

 

Alkuperäinen blogiteksti on julkaistu 8.2.2024 Uudenmaan TE-toimiston viestintäblogissa ”Työtä näkyvissä”.