4/2025 HOT-muutosvalmennuksella kohti itselle tärkeää elämää
Kirjoittajat: Jaana Vehviläinen, Karoliina Louhenkilpi, Minna Vanhanen
Onko jokin seuraavista ajatuksista tai tunteista sinulle tuttua?
"Koulu on takkuavaa siirappia"
Opiskelu on raskasta, motivaatio kadoksissa ja deadlinet kasaantuvat ylivoimaisiksi. Mielessä pyörii hiipivä ajatus: pitäisikö opinnot keskeyttää, onko valitsemani ala edes oikea?
"Ei minun kannata edes hakea tuota työpaikkaa"
Työttömyys ahdistaa. Haen töitä, mutta se ei tuota tulosta. Työnhaku tuntuu turhalta, koska lukuisiin lähetettyihin työhakemuksiin ei kuulu vastausta. Epävarmuus omasta osaamisesta nostaa päätään ja huomaan pohtivani, mikä minussa on vikana?
"En jaksa, en saa mitään aikaiseksi"
Ei vaan jaksa ja arjen pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Päässä pyörii negatiivisia ajatuksia ja hankalat tunteet ottavat herkästi vallan. Huomaan, että mikään ei tunnu enää niin hyvältä kuin ennen.
"En pysty, jännitän liikaa"
Työhaastattelut, sosiaaliset tilanteet tai uudet haasteet aiheuttavat niin paljon jännittämistä ja ahdistusta, että välttelen niitä usein. Monet hyvät tilaisuudet ja hienot hetket jäävät jännityksen vuoksi kokematta. Oloni on myös välillä yksinäinen. Haluaisin, että elämässäni olisi enemmän ihmisiä.
"Ihmiset ympärilläni kuormittavat liikaa"
Hankalat perhesuhteet, eroahdistus tai vaikeus asettaa rajoja muille kuormittavat minua. En osaa sanoa ”ei”, vaikka tiedän, että minulla olisi parempi olo, kun en suostuisi kaikkeen.
”En ole yhtä hyvä kuin muut”
Kaverit puhuvat somessa saavutuksistaan ja näyttävät elävän täydellistä elämää. Tunnen, etten ole tarpeeksi hyvä, tarpeeksi osaava. Maailma ympärilläni näyttäytyy täydellisenä, mutta minä en ole.
”Elämä on yhtä suorittamista”
Opiskelu, harrastukset ja iltaisin töitä. Päivät ovat niin täynnä ohjelmaa, etten ehdi nauttia elämästä, vaan kaikki tuntuu vaan suorittamiselta. Onko tässä mitään järkeä, mietin hetkittäin. Pitäisi osata pysähtyä ennen kuin uupuu, mutta miten?
Nämä kaikki yllä mainitut tilanteet ovat esimerkkejä siitä, milloin HOT-muutosvalmennuksesta voi olla apua. Itseasiassa HOT-valmennus on hyödyllinen kaikille, jotka haluavat lisätä hyvinvointiaan ja löytää itselleen merkityksellisen suunnan elämässä. Se voi erityisesti auttaa, jos koet:
- epävarmuutta tai itsetunto-ongelmia
- suuntaa vailla oloa elämässä
- haasteita stressinhallinnassa
- ahdistusta tai mielialahaasteita
- jännittämistä tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa
- tarvetta oppia uusia keinoja arjen hallintaan
- tarvetta oman hyvinvoinnin vahvistamiseen.
Mitä HOT-valmennuksessa tehdään?
HOT-muutosvalmennus pohjautuu hyväksymis- ja omistautumisterapiaan (HOT), joka kuuluu kognitiivisen käyttäytymisterapian uusimpiin ja tutkitusti vaikuttaviin suuntauksiin. Valmennus ei kuitenkaan ole terapiaa, vaan aktiivista työskentelyä itse valitun teeman äärellä valmentajan tuella.
Valmennus sisältää noin 6–8 tapaamista koulutetun HOT-valmentajan kanssa. Tapaamisia voidaan toteuttaa kasvokkain tai etänä, ja valmennukseen voi osallistua myös anonyymisti. Valmennuksen sisältämä työskentely on konkreettista uusien taitojen harjoittelua sekä sinulle tärkeiden asioiden tarkastelua yhdessä valmentajan kanssa, sekä itsenäisesti tapaamisten välillä. Lisäksi valmennuksen aikana lähdet tekemään pieniä tekoja, jotka vievät sinua kohti itsellesi tärkeitä asioita.
HOT-valmennuksen ydin on oppia hyväksymään omat vaikeat tunteet ja ajatukset sekä toimia arvojensa mukaisesti. Ensimmäisillä kerroilla valmennuksessa lähdetään kirkastamaan arvoja ja itselle tärkeitä asioita. Näitä ei tule pohdittua arjessa useinkaan ja siksi niiden äärelle on tärkeä pysähtyä. Arvoille ja itselle tärkeiden asioiden pohjalle rakennamme kuitenkin elämää ja tulevaisuuttamme.
Valmennuksen aikana tehdään myös oman mielen tuotosten ja käyttäytymisen tutkiskelua, harjoitellaan pysähtymistä ja läsnäoloa sekä etäisyyden ottamista hankaliin ajatuksiin. On tärkeää, että sinulla on turvallinen olo valmennuksen aikana ja siksi luottamuksellisen suhteen rakentamiseen keskitytään alussa.
HOT-valmennus on siis käytännönläheistä taitoharjoittelua, jonka kautta:
- itsetuntemus lisääntyy
- kyky pysähtyä ja huomata asioita vahvistuu
- valintojen ja itselle tärkeiden tekojen tekeminen helpottuu
- suhtautuminen omiin vaikeisiin kokemuksiin ja ajatuksiin muuttuu
- itsemyötätunto vahvistuu
- mielen sisäinen kamppailu vähenee, jolloin energiaa itselle tärkeiden tekojen toteuttamiseen on enemmän.
Työskentelyn tavoitteena on auttaa sinua elämään merkityksellistä, omannäköistä ja täysipainoista elämää eteen tulevista vaikeuksista huolimatta. Tämä valmennus ei anna valmiita vastauksia, mutta auttaa sinua löytämään itsellesi sopivat keinot ja omat voimavarasi, joilla voit edetä kohti itselle tärkeitä asioita. Valmennus auttaa myös ymmärtämään pientenkin oivallusten merkityksen pyrkiessäsi kohti hyvinvointia pitkällä aikavälillä.
Oletko valmis ottamaan askeleen kohti itsellesi tärkeää elämää?
Lähde mukaan HOT-valmennukseen ja löydä keinoja elää arvojesi mukaista, merkityksellistä elämää – askel kerrallaan. Valmennus voi antaa sinulle esimerkiksi seuraavanlaisia eväitä:
Kun "koulu on takkuavaa siirappia"
Pääset kirkastamaan omia toiveita ja tavoitteita, sitä mikä sinulle on aidosti tärkeää, sekä vahvistamaan stressinhallintakeinojasi.
Kun tuntuu, että "ei minun kannata edes hakea tuota työpaikkaa"
Opit tunnistamaan omat vahvuutesi, rakentamaan itsevarmuutta ja tekemään konkreettisia suunnitelmia kohti haluamaasi työuraa.
Kun tuntuu, että "en jaksa, en saa mitään aikaiseksi"
Opit suhtautumaan negatiivisiin ajatuksiin ja tunteisiin uudella hyväksyvämmällä tavalla, tunnistat millaiset asiat palauttavat sinua ja saat lisää voimavaroja arkeen.
Kun mieli tuottaa ajatuksen: "en pysty, jännitän liikaa"
Pääset turvallisesti kehittämään taitoja, joiden avulla voit kohdata jännittävät tilanteet pienin askelin – jännityksestä huolimatta.
Kun "ihmiset ympärilläni kuormittavat liikaa"
Opit tunnistamaan omia rajojasi ja sitä, mitkä ihmissuhteet tukevat hyvinvointiasi ja mitkä taas kuormittavat turhaan. Itsenäisyytesi vahvistuu ja pääset rakentamaan terveempiä ihmissuhteita.
Kun huomaan ajattelevani, että ”en ole yhtä hyvä kuin muut”
Alat ymmärtää, että ajatukset ovat vain ajatuksia evätkä aina totta. Opit suhtautumaan itseesi myötätuntoisemmin ja hyväksyvämmin.
Kun tuntuu, että ”elämä on yhtä suorittamista”
Opit priorisoimaan omaa ajankäyttöäsi, tunnistamaan omia tarpeitasi ja pysähtymään oman hyvinvointisi äärelle.
Muutoksia alkaa tapahtua, kun löydät itsestäsi kyvyn pysähtyä ja huomata, miten omat ajatuksesi vaikuttavat toimintaasi, ja lähdet tekemään pieniä itsellesi tärkeitä tekoja.
Täältä voi tulostaa esitteen HOT-muutosvalmennuksesta.
Miten valmennukseen pääsee?
HOT-valmennus on 18–29-vuotiaille tarkoitettua maksutonta palvelua, johon voi osallistua myös anonyymisti. Valmennusta tarjotaan monissa Suomen Ohjaamoissa livenä, ja valmennusta on saatavilla kaikkialle Suomeen verkkovalmennuksena.
Voit kysyä HOT-valmennusta lähimmästä Ohjaamoistasi tai ottamalla yhteyttä suoraan Onni-työntekijöihin. Onni-työntekijöiden yhteystiedot löydät täältä.
Palautteita valmennuksesta:
”HOT-valmennus on kuin aivojen uudelleen ohjelmointia”
”Se auttoi selkiyttämään omia ajatuksia ja huomaamaan mikä on just mulle tärkeetä”
”Huomasin valmennuksen aikana, että ajatukset eivät ole aina totta”
"Ymmärsin, että mussa ei olekaan mitään vikaa. Oon oppinu hyväksymään omaa herkkyyttäni"
"Oon tajunnu, että pitää osata pysähtyä välillä"